Keke oli ollut nuorempana kovanaama. Koulussa hän oli
koulukiusaaja, joka oli hankkinut uskottavuutta koulun käytävillä
maistellessaan ensimmäisten joukossa alkoholia. Arvosanat olivat olleet niin
huonoja, että yläkoulu oli kerrattu läpi viidessä vuodessa ja ammattikoulukin
oli jäänyt melkein kesken, Keke oli käynyt siellä lähinnä syömässä. Silti
opettajat olivat lyöneet hänelle talonrakentajan paperit kouraan, vaikkakin vain
verukkeena päästäkseen resursseja kuluttavasta ongelmanuoresta eroon.
Keke tuuletti mieluummin kaljakassin kanssa kaveriporukassa,
lähiön puistoissa ja ostareilla, toisinaan hän teki kavereidensa kanssa
täsmäiskuja Helsingin ydinkeskustaan missä tapahtui aina, ja missä varmasti
pääsisi tappelemaan ja sikailemaan. Keken jengillä oli myös tapana piirittää
heiveröisiä teinejä porukalla ja viedä heidän arvotavaransa, rahat, kellot,
joskus jopa vaatteet päältä. Merkkivaatteita sai myös kaupasta, Keke kävi vaihtamassa
kuteensa tavarataloissa, jätti vanhat vaaterekkiin roikkumaan ja käveli uudet
niskassaan kaupan ovista ulos kuin kuka tahansa muukin.
Monet tuon aikaisista kavereista olivat jo kuolleet, iso osa
huumeisiin, toinen osa oli viettänyt aikaa vankilassa enemmän kuin vapaalla
siviilissä, melkein kaikki olivat tuhonneet elämänsä päihteiden vuoksi. Kekekin
oli joskus istunut, mutta tarkoituksella, hän vihasi kylmää ja viimaa ja oli
tarkoituksella hankkinut tuomion, joka kesti suunnilleen koko talven ajan.
Pakkasessa nukkuminen oli hengenvaarallista ja vaikka moni luuli Kekeä jo osin
niin aivokuolleeksi ja älyllisesti vajavaiseksi, niin Keke osasi suunnitella ja
järjestellä juonia elämän koossa pitämiseen.
Huumeisiin hän ei ollut lähtenyt, kannabista hän poltti
joskus jos sitä oli tarjolla, mutta harvemmin. Keke eli alkoholilla ja
pelastusarmeijan ilmaisilla lounailla, joita sai arkisin kerran päivässä. Keken
vakiopaikkoja olivat kesäisin lähiön puistot, syksyllä ja välikausina keväisin
hän liikkui lähempänä keskustaa, jossa toimeentulo oli suhteessa helpompaa.
Hän oli keksinyt päivystää sataman terminaalissa silloin kun
laiva päätti risteilynsä takaisin Helsinkiin täynnä viihteellä juovuksissa
olevia matkustajia, jotka heltyivät hänen langettamaansa ansaan. Keke istui
maassa edessään kyltti, jossa pyysi rehellisesti kaljarahaa ja valmiita
tuotteita. Se oli osoittautunut tehokkaaksi ja halvaksi keinoksi selvitä
useitakin päiviä, Kekestä oli tullut varsin kuvattu somekohde. Eikä häntä
haitannut, hän suostui rypemään kunhan vain saisi tarvitsemansa.
Oli Keke tehnyt töitäkin. Hän oli ollut nuorempana
rakennustyömaalla, kun hänen vanhin veljensä oli ottanut hänet töihin
apumieheksi. Veli oli elkeiltäänkin kuin esikoinen, johtajatyyppi, eikä Keke
ollut ikinä tullut veljensä kanssa suuremmin toimeen. Veli oli leikkinyt
pelastajaa, sanonut, että Keken olisi aika aikuistua ja loputtaa tuo jatketun
nuoruuden eläminen, vaikka veli itsekin joi kuin sieni. Hän oli vain olevinaan,
joi salaa muilta piilossa, mutta teki töitäkin humalassa.
Keke sentään oli
rehellinen juoppo, joka ei esittänyt mitään ja veljelle lopulta liian kova
pala. Keke oli tullut veljenpoikansa ristiäisiin humalassa, silläkin riskillä
että oli valittu toiseksi kummisedäksi ja räjähtänyt kastehetkellä nauramaan
kun hän kuuli kummilapsensa saaneen nimekseen Teppo. Kekeltä oli lohjennut
automaation voimalla, että seuraavan on pakko olla Matti, ja veli oli antanut
lopputilin heti seuraavana päivänä. Sen koommin hän ei ollut kuullut veljestään
mitään.
Keke näki välillä kummipoikaansa, he molemmat vaikuttivat
samalla alueella. Teppo asui Punavuoressa ja kulki merkkivaatteissa tukka
taakse kammattuna, Keke itse istui viinapullo kädessä puiston penkillä. Teppo
ei selvästi tunnistanut setäänsä, eikä Keke ollut uskaltanut koskaan lähestyä
Teppoa. Häntä hävetti, hän oli suvun musta lammas, jonka suruviestiä kaikki
tuntuivat odottaneen jo vuosia. Keke oli kuitenkin sitkeä ja haistatteli
mielessään perheelleen, varsinkin veljelleen ja veti syystä vielä suurempia
määriä turruttaen itsensä lopulta tiedottomaan tilaan.
Joskus onnekseen hän
heräsi kisahallin putkasta, josta sai joskus syötävääkin lämpimän kumipatjan
lisäksi, häntä ei häirinnyt sekään, ettei putkasta sammutettu kirkkaita valoja
yöksi. Hän ymmärsi kyllä, että sen oli tarkoitus suojella häntä häneltä
itseltään. Kameroista seuraavat poliisit pitivät kyllä hänestä huolen, ainakin
yö kerrallaan.
Mutta Teppo oli kova pala. Juppi ja orastava alkoholisti.
Keke vaistosi ja tunnisti tutut riskitekijät, kun hän katseli aamuyöllä kotiin
horjuvaa veljenpoikaansa sivusta seuraten. Isäänsä tullut, vaikkakin ilmeisen
menestyvä. Kekellä olisi ollut sanottavaa, vaikka hän vielä keräsi rohkeutta.
Jos hän vain onnistuisi pysäyttämään Tepon, hänen maanisen vauhtinsa ja suuret
luulot itsestään, ja vielä niin, ettei Teppo koskaan ymmärtäisi puhuvansa
kummisetänsä kanssa. Se outous tuossa spurgussa saisi ehkä hänet miettimään, se
jokin mikä tuntuisi niin kovin tutulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti