Novelliblogi - Monta pientä tarinaa ja yksi iso novelli

perjantai 30. lokakuuta 2020

Töissä elämällä

 

Jussi istui eduskunnan istuntosalissa ja kuunteli monotonista puheensorinaa. Se kuulosti hitautensa ja värittömyytensä vuoksi väsyneeltä. Näytti kuin kukaan muukaan ei olisi kuunnellut puhujan pönttöön päästettyä esiintyjää, ei ainakaan niin tarkkaavaisesti, että itse puheenvuorosta olisi jäänyt mieleen mitään pysyvää.

Tunnelma oli kuin koulun historiantunnilla. Kaikki näppäilivät puhelintaan tai tablettiaan, juttelivat vieruskaverin kanssa tai muuten vain nojailivat paperikasoihinsa. Poikkeuksena olivat ne muutamat koulun hikipinkomaiset opettajien suosikit, jotka tekivät muistiinpanoja niin vimmalla, että hän huomasi miettivänsä mistä he energiansa uuttivat. Kahvista ja kahvilan hillomunkkien sisältämästä sokerista varmaan, hän päätteli.

Jussi oli joutunut eduskuntaan monen kiekuran kautta, melkein vahingossa. Lukiovuodet olivat suoritettu läpi, asiallisesti, mutta viime tingassa, armeijassakin oli käyty vain hoitamassa velvollisuudet pois alta. Ammattia hänellä ei ollut lainkaan, nykyisin oli helpompaa vain ilmoittaa olevansa poliitikko. Se ei ollut hänestä todellisuudessa kovinkaan ylevä työ, toimittajia piti vältellä ja väistellä parhaan mukaan, työryhmistäkin jäi usein käteen vain ilmaisia kuulakärkikyniä ja virvoitusjuomapulloja.

Jussi oli aloittanut uransa rehellisesti ja kaunistelematta huonekalufirman varastolla. Vuosikymmenen ajan kestänyt työ varastomiehenä oli ollut lopulta kaukana hanttihommista. Hauskana ja rentona tyyppinä hänet oli valittu äänivyöryllä ensin luottamusmieheksi, myöhemmin jo liiton hallitukseenkin. Ja kun matka oli jatkunut yllytettynä jo eduskuntavaaleihin asti, oli hän letkeänä ja jätkämäisenä suupalttina tullut lopulta valituksi, rimaa hipoen ja täpärästi. Osin tahtomattaan ja päämäärättömästi ajelehtien.

Jussia ei olisi ehkä voinut kutsua laiskaksi. Opettaja koulussa oli ihmetellyt ääneen miksi hänen arvosanansa eivät olleet tyydyttävää parempia, mentaalisesti noin älykkäällä ja hurmaavalla nuorella miehellä. hän piti läksyjen tekoa mieluummin hauskaa ja hankki helposti kavereita joka puolelta.

Nykyisin hän edusti keskiarvoa, kun riviin samalle viivalle laitettiin eduskunnan kansanedustajien sosiaaliset verkostot. Niitä ei ollut koskaan tarvinnut erityisemmin luoda, ne tuntuivat syntyvän kuin itsestään, täysin luonnonmukaisesti ja järjestelmällisesti. häntä ympäröi lämmin valo, sellainen, joka sai kenet vain tuntemaan itsensä mukavaksi ja arvostetuksi.

Siipeilijöitäkin riitti ja väisteltäviä luikerteli koloistaan joka ilmansuunnasta. Viimeisin sähköpostiketju oli käyty hänen jalkapallo-ottelussa tapaamansa kannattajayhdistyksen perustajajäsenen kanssa. Tuo keski-ikäinen tuttavuus oli fanaattisuudestaan ja poikamaisesta innokkuudestaan huolimatta suoraan kuin kauniista ja rohkeista, valkaistuine hampaineen ja platinan värisessä kampauksessaan.

Jalkapallointoilijasta oli tullut riesa, joka muistutti Jussia velvollisuuksistaan säännöllisesti. Hänen kuulemma kuului kunnioittaa arvokkaita perinteitä vain siksi, että hän oli meikäläisiä. Urheilu oli hauskanpitoa, kavereiden tapaamista ja keskiolutta kesähelteillä, mutta julkisena kasvona hän oli töissä kellon ympäri.

Kotilähiö oli nykyisin kaukana kantakaupungin ylevästä kolmiosta Eirassa, vaikka veri veti välillä lähiöönkin. Sielläkään ei tosin saanut liikkua nykyisin menettämättä yksityisyyttään, joku tunsi aina hänen isänsä tai halusi ottaa koulukaverin kanssa kuvan sosiaaliseen mediaan.

Kotikulmillakin hänen nimensä ja tarinansa tunnettiin, lähiön mannekiinin ja oman kylän pojan menestystarina toimi niin nuoreen teini-ikäiseen kuin vanhempaan nahkatakkiinkin. Ja vaikka Jussi jaksoi olla kärsivällinen kadunmiesten suhteen, kärsivällisyys muuntautui merkityksessään toisinaan kärsivyydeksi asti. Naaman kuluttaminen oli kovaa työtä ja vaati paljon selkärankaa ja horjumatonta itseluottamusta.

Jussin imago aitona kansaa edustavana ja charmikkaana kansanedustajana olisi avannut mahdollisuuksia vaikka kuinka pitkälle uralle tai isolle mullistukselle, mutta silti Jussi tunsi sisällään tyhjyyttä. Henkistä ravintoa oli nykyisin tarjolla niukalti kun kalenteri oli täynnä rahakkaita edustustehtäviä ja kädenlämpöisiä pyyntöjä, milloin minnekin organisaatioon tai tapahtumaan.

Rehti työ sen sijaan oli aiheuttanut kaipuun kaltaista alakuloisuutta jo kauemman aikaa. Työ, jossa teot puhuvat ja sanat olivat enemmänkin vain toteamuksia. Edustustyö, jossa todellisuudessa vain maalattiin kuvia taistelemaan keskenään, oli kuin eri maailmasta oikean, arkisen elämän ja rehellisen työn kanssa.

Eduskuntatalon katolla työskentelevä puutarhuri oli esimerkkinä ihailtava. Trendikäs kaupunkipuutarha ydinkeskustassa talon katolla oli uusi ja vielä tuloaan tekevä trendi, jossa tuo ammattilainen oli edelläkävijä. Ja eduskuntatalo oli kuulemma vain yksi hänen asiakkaistaan, puutarhuri ajeli kallista pakettiautoaan pitkin kaupunkia ja vietti talvet sapattia.

Todellinen arjen sankari ja vaatimaton duunari, joka tekee itseään suurempia asioita työkseen. Toisin kuin Jussi, hänestä tuntui, ettei hän ikinä yltäisi samoille ulottuvuuksille tuollaisen aidon ihmisen kanssa. Hän huomasi kadehtivansa tuota puutarhuria hiljaa mielessään.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti