Novelliblogi - Monta pientä tarinaa ja yksi iso novelli

lauantai 3. huhtikuuta 2021

Selkärangattomia uskonasioita

Onkohan tämä jo liikaa, Aleksi tuumi autoon istuessaan ja katseli taustapeilistä roikkuvaa puista helminauhaa. Se heilui edestakaisin niin, että se haittasi jo näkökenttääkin. Siitä puuttui enää risti, mutta ilman sitäkin joku kyllä tunnistaisi sen aidoksi rukousnauhaksi.

Aleksi oli aluksi halunnut autoonsa etelä-eurooppalaisen pyhimyspatsaan, mutta hän ei ollut sinnikkäästä metsästyksestä huolimatta löytänyt sellaista mistään. Luterilainen maa kuten Suomi oli tässä mielessä tylsä ja ahdas. Kaikki oli säänneltyä ja se mikä oli sallittua oli sitä vain siksi, ettei sitä oltu erikseen kielletty. Ja vaikka hän puhdas luterilainen olikin, niin kaikkea varjostava syyllisyyden varjo huvitti häntä. Meksikolainen katolinen sai sentään pyhimykseltään anteeksi kun vain vaivautui pyytämään. Ja ikoni tai patsas jopa auttoi jos siltä apua rukoili, joillakin ihmisillä se kai meni henkilökohtaisuudessaan kaikkien muiden messiaiden ohitse.

Auton taustapeilistä roikkuva risti olisi ehdottomasti turhan leimaava. Etenkin 2020-luvulla. Pahimmillaan se voisi kiinnittää jopa laitapuolen kulkijan huomion ja merkitä hänen autonsa. Aamulla se olisi kadonnut parkkiruudusta ja löytyisi jostain kaupungin laidalla uinuvasta lähiöstä. Jonkin muun pakettimatkan harjoittaja tuomitsisi hänet pakanaksi ja auto saisi tuta raivokasta ilkivaltaa. Ehkä omat käsityksensä henkimaailmasta olisi sittenkin parempi pitää omana tietonaan.

 Jokainen kai silti uskoo edes johonkin niin että palvoo sitä. Ja on palvomalleen vastuussa. Joku palvelee rahaa ja mainetta, joku toinen taas kumarsi ulkoisia ihanteita. Kuntosali on temppeli siinä missä munkkiluostarikin. Helsingin pörssi on joillekin Suomen suurin moskeija tai koirapuisto metsän laidalla hengellinen kappeli, jossa voi kohtadata sielunveljiä ja taistelutovereira.

Vaikka Aleksi syttyi sekunneissa kiinnostumaan kaikesta kummallisesta ja erikoisesta, niin häntä oli vaikea saada sidottua mihinkään. Oven takana käyneet käännyttäjätkin olivat joutuneet mukaan Aleksin peliin, joka lähenteli melkein jo kiusaamisen rajoja. Ei hän näitä pakettimatkoja ostaisi, hän on ennemminkin repputaravelleri joka etsii omat matkareittinsä itse. Osanen sieltä, toinen täältä, tiedättehän. Ovelta ovelle saarnaavat uskovaiset eivät olleet kiinnostuneita kuin omasta asiastaan ja Aleksin oli lopulta pakko olla töykeä.

Niin, uskon asiat ovat vaarallisia nykyään. 1800-luvulla ehkä Mooseksen laki meni Suomen vastaavien ohi silmä-silmästä menetelmineen, mutta nykyään ei enää kirkossa kuulutella tiedotteita ja elämänohjeita. Eihän siellä edes käy enää ketään, hän pohti. Mielipide oli vielä vaarallisempaa, etenkin yhdistettynä uskoon tai politiikkaan, yhteiskuntaan ylipäänsä.

 Aleksi kaihtoi konflikteja vaikka halusikin yllyttää ja ravistella. Risti taustapeilistä saisi ihmiset hämilleen ja se jos jokin huvittaisi häntä. Se kutittelisi selkeästi ja saisi hänet hymyilemään leveästi, kuin piilokamerassa jekuttelevat duudsonit. Paha vain  että kaikki eivät ymmärrä vitsiä. Ehkä ei kovinkaan moni. Tuskin kukaan laskee uskostaan leikkiä, se on ainoita vakavia asiota koko maailmassa. Aleksi tunsi äkkiä itsensä selkärangattomaksi.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti