Puuseppää aina tarvitaan

Peten jännityksestä johtuva hermoilu oli niin kovaa, että hänen kätensä tärisivät. Pakettiauto kiisi moottoritietä reipasta ylinopeutta ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen hänen mielensä teki tupakkaa. Matkaa oli vielä useampi kymmenen kilometriä ja ahdistus kasvoi sitä mukaan mitä lähemmäksi hän asiakkaan kotiosoitetta kurvaili.

Tämänkertainen työkeikka oli vähintäänkin erikoinen; Peten oli määrä kasata huonekaluja ja asentaa kalusteita seinään rintamamiestalossa, joka oli rajun remontin kohteena Lifestyle tosi-tv:ssä.

Nuoripari, joka ei ollut vielä edes nähnyt uutta mullistuksen kokenutta kotiaan, oli osallistunut televisio-ohjelmaan, jonne Peten työnantaja oli lähettänyt hänet. Firman kuteissa hän oli kuulemma oikea mies tuomaan lisää näkyvyyttä ja lämmintä valoa työnantajan ylle. 

Ison talon oma nuorekas puuseppä olisi omiaan toimimaan yrityksen kasvoina ja mannekiinina. Pete kuitenkin olisi mieluummin kutsunut itseään vain pakettiauton kuljettajaksi kuin sisustusalan ammattilaiseksi, jollaisena hänet oli myyty mukaan ohjelmaan.

 Ammattimiehet olivat oma lukunsa. Hänelle oli nuorena kisällinä teroitettu aivan riittävän selkeästi, että ammattitaito ei ollut kerskailun aihe, vaan vuosien mukanaan tuomaa viisautta ja itseluottamusta. Ei typerää ylpistelyä ja itsensä korostamista, vaan asiakkaan kunnioittamista. Laatu myyntiartikkelina oli vähintä mitä ammattimies pystyisi tarjoamaan, eikä kaikki tutkinnon opiskelleet pystyneet siihen. Usein he eivät edes ymmärtäneet, saati välittäneet ylpeyden lunastamiseen vaadituista kovista velvollisuuksista.

Peten lapsuudenystävä oli yrittänyt valaa häneen uskoa ja kuvitellut sparraavansa hänet kovaan vireeseen ja valloittavaan mielentilaan. Hänen karismaattinen ja rauhaa huokuva olemuksensa vetäisi kuulemma tukuuvarmasti naisseuraa samaan pöytään ravintolassa. 

Hän olisi kuin rokkitähti, mutta mukava ja ystävällinen sellainen. Kaikki naaraat kuulemma kaipasivat elämäänsä omaa remonttireiskaa nakuttamaan tauluja pikkukaksionsa seinään. Ja puupölyltä tuoksuva rento hipsreri saisi taatusti yksinäisten naisten lämpimänä hohkaavan aluskerraston muuttumaan höyryäväksi pyykkikasaksi.

Todellisuudessa kaveri oli kovana myyntimiehenä ja huonekalukauppiaana nähnyt vain markkinaraon, jolla kuittasi muhkean palkkion ja lämpimiä kädenpuristuksia sekä kosolti selkääntaputuksia. Tämä olisi lapsuudenystävälle kova meriitti, joka sinkoaisi hänet tykinkuulan lailla uusille ulottuvuuksille.

Ystävä oli soittanut paikalle jopa konsernin kirjoittavan varastotyöntekijän tekemään uutista firman verkkosivuille. Pete oli törmännyt tuohon varastoagenttiin vain muutaman kerran, mutta tiesi tämän maineen omalaatuisena persoonana, joka oli arvaamaton ja kiemurteleva. Hän tuntui virnuilevan kuin itsekseen, kuin olisi nähnyt huvittavia puolia asioissa joissa ei ollut mitään hauskaa. 

 Peteä jännitti asioida kastematoon tai limaiseen etanaan verrattavissa olevan tyhjäntoimittajan kanssa, joka vahtisi herkeämättä työn etenemistä ja seuraisi hänen perässään kuin pikkulapsi. 

Pakettiauton kaartaessa lopulta talon pihamaalle Pete pakotti itsensä rauhoittumaan. Puolentoista tunnin ajomatkan aikana hän oli ehtinyt miettimään paljon. Moottorietä paahtaessa oli ollut aikaa omille ajatuksille, ja takaisin kehän sisälle ajellessa hän voisi palautua paineesta rauhassa. Purkaa ajatuksensa pieniksi palasiksi ja kasata ne uudelleen kuin automekaanikko, joka rakentaa museoautoa uutta kesäkautta varten.

Televisioon pääseminen olisi oikeastaan lopulta vain välähdys. Kukaan ei muistaisi huomenna enää minuutin pituista esiintymistä realityssä, joita tuli kolmelta kanavalta samaan aikaan monta kertaa vuorokaudessa. Viikonloppuna omassa punavuorelaisessa kantapubissa myyntimiesystävä saisi ainakin komealla tarinalla kaadettua naisia niin paljon, että pääsisi valitsemaan loppillan kumppaninsa vapaasti mielensä mukaan. Ja onnistuisi varmasti hyötymään tilanteesta pettämättömän kovalla prosentilla. Tämä kääntäisi Peten rypemisen häikäilemättä omaksi edukseen.

Pete antoi mielellään valokeilan pois ystävälleen, joka sitä häntä enemmän janosi. Tällä tavalla kaikki voittaisivat. Symbioosina se oli jälleen pettämättömän toimiva: Pete tarvitsi puskurin eteensä, jotta pysyisi turvassa. Näin oli ollut jo teinivuosista asti. 

Ystävykset, jotka olivat toistensa täydellisiä vastakohtia, olivat erottamaton pari, jotka olivat aina olleet riippuvaisia toisistaan. Varmasti he olivat edellisessä elämässä olleet veljeksiä tai sotilaita, jotka olivat yhdessä pelänneet ja valloittaneet. Ja suojelleet toisiaan.