Matias katseli ohikulkijoita istuessaan kahvilan pöydässä ja antoi ajatustensa leijua. Hän rakasti ohivilisevien ihmisten seuraamista ja kahvila oli muutenkin hyvä paikka viettää sitä loputonta luppoaikaa, jota keikkamiehellä oli tuhlattavaksi asti. Kesäisin terassit notkuivat Matiaksen kaltaisia tuumailijoita, jotka salaa seurasivat ohikiitävää ihmisvilinää aurinkolasiensa takaa.
Nyt oli kuitenkin täysi talvi ja kaduilla liikkuvat ihmiset kävelivät ripeästi ja vimmatusti kiirehtien. Oli kuin toppavuorausten alle piiloutuneet hahmot lähes juoksisivat, aivan kuin he olisivat halunneet nopeasti lämpimään suojaan nipistelevältä pikkupakkaselta.
Monien ihmisten ulkoisesta olemuksesta pystyi päättelemään paljon, vaatteet kertoivat kulttuurista ja elämäntavoista, silloin ihmisen ikä vahvisti näitä olettamuksia. Kävelytyyli puolestaan kertoi elämänasenteesta tai mielentiloista; nuoret miehet olivat usein kuin suorittamassa tärkeää tehtävää. Uhmakkaan rehvakkaasti, silti salaa aristellen. Jotkut näyttivät Matiaksen mielestä melkein pelkäävän jotakin epämääräisen tuntematonta hakeutuen oman laumansa suojiin turvaan. Uhka oli silti lopulta kuitenkin täysin olematonta ja pelko aivan turhaa.
Keski-ikäiset naiset puolestaan keskittyivät usein mieluummin elämän langettamien velvollisuuksien palvelemiseen. Lapset elivät elämäänsä seikkailuna ja tutkimusretkenä, kun taas vanhukset joko kirosivat oman kurjuutensa ja kiireensä ja sitten kaikki muutkin ympärillään, tai vain nauttivat eläkepäivistään ostoskeskusten käytävillä penkeillä istuen. Tekemässä sitä samaa kuin Matiaskin, keräämässä haavinsa läpi tietoa muista ihmisistä.
Ja tuo tieto oli arvokasta, Matias tunnusteli ja maisteli muiden elekieltä ja ilmeitä nähdäkseen miltä hänestä itsestään tuntui. Se oli parhaimmillaan hyvin rentouttavaa, kuin katselisi ja tutkisi itseään peilistä. Ei ehkä itseriittoisesti, mutta muista tukea etsien. Hän kuitenkin varoi olemasta liian tunkeileva, vaan hän yritti olla kohteliaasti mahdollisimman huomaamaton.
Matias koki toisinaan olevansa hyvin yksinäinen. Hän ei aina ymmärtänyt muita ihmisiä eikä heidän tekemisiään. Hän tulikin toimeen paremmin rauhallisimpien ja hiljaisempien tyyppien kanssa. Sellaisten ihmisten, jotka ennemmin tekivät asioita kuin puhuivat niistä ja jakoivat ajatuksiaan.
Matiaksen työkin oli puhdasta käsillä tekemistä, puutarhurina hän teki itsensä näkyväksi leikkaamalla pensaita tai sahaamalla puiden oksia, muutoksen ja eron vanhaan taustaan verrattuna näki välittömästi. Sotkuisen ja rehevöityneen omakotitalon takapihan pystyi muuttamaan kuin eri pihaksi muutamassa tunnissa, jolloin siistitty maisema olikin äkkiä valoisampi ja tilavampi. Värit olivat syventäviä ulottuvuuksia ja vaikkei Matias ollutkaan ehta floristi, hän ymmärsi kyllä kauniiden kukkienkin tuoman harmonian ja kylläisyyden arvon. Sen pystyi laskemaan jopa euroissa, asiakkaan tilaamat narsissit tai pionit olivat hyviä tulonlähteitä lopulta ihmisten pihoille istutettuina.
Oma kätten jälki sai lähes aina ison kiitoksen ja rahasuorituksen pankkitilille. Matiaksella riitti kiireitä kevättalvesta lähes jouluun asti, hänellä oli hyvä maine ja pehmeä klangi nimessään, joka kulki huulilta huulille. Ja kesän huhkittuaan hänellä oli varaa viettää koko talven yli kestävää lomaa.
Joskus hänet tilattiin talvisinkin katsomaan omia takapihojen puutarhoja, mutta usein hän tyytyi vain neuvomaan asiakasta tuvan kahvipöydän äärellä. Matiaksen ammattimoraali ei suostunut edes laskuttamaan noista ilmaisista ja uunituoreista korvapuusteista, joita hänelle tarjottiin. Parempaa bisnestä oli saada asiakas tyytyväiseksi ilmaiseksi, se tiesi rahakkaita toimeksiantoja kesällä. Ja silloin juostiin paikasta toiseen aamusta iltamyöhään asti. Silloin ei ollut aikaa ystäville, joita ei enää edes ollutkaan kovin montaa.
Kolmekymppisenä Matias oli joutunut isoon tienhaaraan ja joutunut tekemään suuren valinnan. Kihlattu oli ladellut ehdot yhteisen tulevaisuuden suhteen: joko työ tai rakkaus. Hän oli yrittänyt järkeillä ja sovitella, olla kuin demokraattinen diplomaatti, mutta saanut käteensä lopulta vain likaiset työrukkaset.
Vaikka maailma oli vain yksi iso työpaikka, jossa jokaisella ihmisellä ja kasvillakin oli syntyhistoriansa ja taustansa lisäksi oma paikkansa ja tehtävänsä, vaimo ei ollut samaa mieltä. Tämän mielestä Matias eli vain työn kautta, eikä hänellä ollut yhteistä aikaa romantiikalle tai harrastuksille, perheestä puhumattakaan.
Nyt lähes vuosikymmen myöhemmin hän huomasi elinpiirinsä koostuvan lähinnä asiakkaista ja muista yhteistyökumppaneista, mutta heidänkin kanssa asioitiin aina työuniformu päälle puettuna. Matias oli jo täysin ulkona monista menneisyyden kuplista ja katiskoista, harrastekaverit olivat jääneet harrastusten myötä ja perheitä perustaneet ystävät olivat haihtuneet ruuhkavuosien myrskyjen matkassa tiehensä.
Sunnuntaisin kahvila suljettiin jo hyvissä ajoin iltapäivällä ja tarjoilija tuli hoputtamaan Matiasta poistumaan, kohteliaan hienovaraisesti. Tämän täytyisi laskea kassa ja keittiön lattian pesun lisäksi tiskata astioitakin, ja Matias ymmärsi sen täysin. Nainen ei vain kiireessään näyttänyt ymmärtävän, ettei Matias halunnut olla epäkohtelias tai moukkamainen.
Seuraavaksi hän vain menisi kaupan kautta kotiin kerrostalokaksioonsa, mitä muutakaan hän tekisi. Oli kuin hän olisi työtön, ulkoistettu maailmasta ja laitettu henkiseen työttömyyskortistoon. Universumilla töissä olemisen kanssa oli kuitenkin paljon enemmän tekemätöntä työtä ja hoidettavaa kuin moottorisahan varressa tai ruohonleikkurin kyydissä istuessa voisi koskaan olla. Se oli joskus ylivoimaisen rankkaa hommaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti